Alpit

Alpit

maanantai 14. joulukuuta 2015

Kalliolle kukkulalle

Vuoden pimeimpään Ultrakisaan Sysikallioon on aikaa enää kolme yötä. Tapahtuma on pieni ja starttaamassa sinne on 33 osallistujaa. 2.5 kilometrin lenkkiä edetään kierros kierrokselta ja jokaiselle kierrokselle nousua tulee 350 metriä. Kierrokselta on sevittävä seuraavalle tunnissa ja siihen sisältyy huollossa käynti. Olen ilmoittautunut 100 kilometrin "sarjaan". 40 kierrosta ja maali häämöttää. Kyseessä on enemmänkin kalliokiipeily kuin juoksukisa tai tarkemmin se ei ole kisa ollenkaan. Pieni määrä riittävän hulluja polkujuoksijoita kokoontuu viettämään erilaista pikkujoulua. Eikä minulla henkilökohtaisena tavoitteena ole kuin vaikka nyt se ensimmäinen yö olla liikkeellä ja tietysti niin pitkään menen kuin jalat antaa myöden :) Ihana päästä mukaan tapahtumaan, josta oon haaveillut jo pidemmän aikaa.

Juoksutauko sai aikaan sen, että melkein päätin jättää tämän tapahtuman väliin. Juokematta ollaan nyt oltu tuosta viimeisestä kirjoitukseta lähtien tasan kuukausi. Ajattelin, etten pääse tekemään treenejä ja tuonne Sysikallioon ei treenaamatta voi mennä. Aloin kuitenkin käymään sauvakävelyllä ja kuin vahingossa löysin Nuppolasta hienon polun, joka nousee suoraan ylös harjulle. Sitä kiipesin sauvojen kanssa sinä iltana 5 kertaa ja päätin, että tällaista treeniä alan tekemään ja menen Sysikalliolle. Pohjalla kunnon pitäisi olla ainakin kohtalaisen hyvä.



Hyviä kallioita täällä Hämeenlinnassa riittää. Mantereenvuori yksi parhaista ja jyrkimmistä. Samoin Aulangolta löytyy hurjan jyrkkiä osuuksia. Tulen niin hyvälle tuulelle tuolla rymytessä. Tulee ihan lapsuus mieleen kun ryömin neliveto päällä ja vaatteet on kurassa ja täynnä takiaisia.



Sauvakävellen olen nyt tehnyt kaikki lenkit ja kiipeilyä niistä on ollut valtaosa. Parasta siinä on se kun ei ole minkäänlaista painetta etenemisvauhdista. Saa rauhassa rymytä metsässä luonnon omassa huvipuistossa. Samalla saa tehtyä todella vaihtelevaa treeniä. Voimaa tulee lisää ja sykkeet saa lähelle maksimia ja taas alamäissä pääsee palautumaan. Suosittelen tätä kaikille näin peruskestävyyskaudella.



Lisäksi olen käynyt salilla tekemässä erilaisia kyykkyjä. Askelkyykyt joustolla ja lisäpainolla on ihan lemppariliike ja saa jalat tutisemaan. Parina päivänä tällaisen treenin jälkeen tuntee, että treeni on mennyt oikeisiin lihaksiin. Jos oikein käytän mielikuvitusta huomaan, että koipiin on tullut voimaa. Tällä linjalla jatkan vielä pitkään ja toivon, että juoksua saan aloittaa tekemään rinnalla jo tammikuun puolella. Nyt lenkkikamat päälle ja Mantereenvuorelle kiipeilemään :)