Alpit

Alpit

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Ihan NUTSIA

Jaahas. Onpas taas kirjoiteltu tiuhaan :D Paljon on tapahtunut sitten viime tilannekatsauksen. Koko viime syksy, talvi ja kevät on treenattu suht tauotta ja ilman isompia takapakkeja. Elokuun ison pettymyksen jälkeen tuli hetki kun piti miettiä mitä seuraavaksi. Mietin onko mulla motivaatiota treenata ja millaisia määriä. Haluanko juosta ulkomailla vai kotimaassa vai pidänkö kenties taukoa ja teen jotain ihan muuta. 

Täytin tänä vuonna puoli vuosisataa ja halusin sitä juhlistaa kuinkas muuten kuin juoksemalla. Alkoi hahmottua, että haluaisin kokeilla UTTF touria uudelleen. Vuonna 2018 sen juoksin ensimmäisen kerran ja nyt voisi olla aika kokeilla hankkia syysliivi uudelleen :D Eli ilmoittauduin NUTS Karhunkierrokselle 166 km matkalle. 

Kisaan lähdin suht luottavaisella mielellä. Tottakai jännitti, että tuleeko kisassa vastaan jotakin yllättävää joka laittaa keskeyttämään. Luottavainen olin siksi, että tiesin treenanneeni hyvin. Aina voisi tietysti tehdä enemmänkin, mutta muun elämän yhteensovittaminen näihinkin treenimääriin vaati suunnittelua ja järjestelyä. Enempään ei pystynyt. Treeniohjelman minulle oli laatinut Antti Itkonen, jonka kanssa aloitimme yhteistyön viime vuoden lopulla. Antin treenifilosofia sopii itselle kuin nenä päähän ja oli hienoa treenata kun tiesin mitä milläkin treenillä haetaan ja lähes joka treenillä oli tavoite. Treeniohjelma toi selkeyttä ja rytmiä tekemiseen ja tuli pidettyä oikeasti lepopäiviäkin :D Kiitos Antti luotsaamisesta ja neuvoista. 

Torstaina ajettiin Rukalle ja kävin hakemassa kisanumeron ja gps laitteen. Oli todella hauska pitkästä aikaa olla mukana isossa kotimaan kisassa ja nähdä tuttuja. Majoituksessa ei ihmeitä ehtinyt tehdä kun jo piti mennä nukkumaan. Kaikki varusteet ja energiat olin jo kotona pakannut niin, että ne oli helppo heitellä huoltoihin meneviin kasseihin. Samassa majoituksessa oli samalle matkalle lähtevä Satu, jonka kanssa oli kiva vaihtaa kisatunnelmia ja ehkä jännittääkin :)

Aamulla kävelin lähtöön noin puoli tuntia ennen starttia. Jännitystä oli ilmassa ja tunnelma oli katossa. Onneksemme starttaamaan päästiin ilman vesisadetta. Raskaat pilvet tosin roikkuivat Rukatunturin yllä ja saisimme sadetta jossain vaiheessa takuulla. 

Kuva Mika Kauraharju

Lähtö sujui kuten aina tuolla, ensimmäiset sadat metrit juostaan, minkä jälkeen porukka alkaa kävelemään kohti Rukan "huippua". Aloitin kisan todella rauhassa. Tavoite oli edetä noin kuusi kilometriä tunnissa vauhdilla ja pitää huoli, etten juokse jalkoja alta jo ennen Hautajärveä. Matka Valtavaaralle meni mutkattomasti ja olin yllättynyt kuinka pian olin palovartijan mökkiä ohittamassa. Siitä edelleen Konttaiselle ja siellä oli taas kannustus viimeisen päälle. TTC superfanit siellä möykkäs oikein banderollin kanssa :D Kiitos ihanat.


Video Vesku Sarjanen

UTMB "pikahuolloista" olin ottanut oppia. Pitkissä kisoissa huollon läpi ei kannata hosua vaan kannattaa rauhassa täytellä juoma-astiat ja ottaa syötävää ja huoltaa vaikka jalkoja jos tarvetta. Satamailinen ei minun tasoisella juoksijalla ratkea siihen olenko huollossa viisi minuuttia vai kymmenen. 

Konttaisen ja Juuman väli sujui hyvin ja rauhassa. Pidin kiinni tavoitevauhdista ja matka taittui ongelmitta. Vuoden 2019 kisan tunnelma oli muisto vaan. Silloin motivaatio oli loppu jo ennen Juumaa, mutta en silloin kehdannut keskeyttää vielä siihen vaan jatkoin Oulangalle keskeyttämään :D Nyt olin valmis viettämään tuolla aikaa vaikka koko 36 h. Juumassa taas nestettä ja evästä nassuun. Edessä oli kisan pisin huoltoväli ja lisäksi haastavin juurakkoralli. Pienelle Karhunkierrokselle päästyäni alkoi sitten sade. Vettä tuli välillä kunnolla, eikä mennyt kauaa kun tuntui, että kaikki vaatteet oli märkänä. 

Matka Oulangan huoltoon oli juuri niin pitkä ja vaativa kun muistin, mutta tässä vaiheessa jalat olivat vielä tuoreet niin matka taittui hyvin. Säästin tarkoituksella kinttuja kävelemällä reippaasti pahimmat juurakot ja kivikot. Oikeastaan kovinkaan suurta ajallista eroa ei varmasti reippaalla kävelyllä ja hölkällä tuossa kohtaa ole, mutta kävellen säästyy energiaa ja ehkä hermojakin. Juurakkohelvetin jälkeen tuli onneksi helppoa polkua jota pääsi taas juoksemaan.  

Kuva Nina Savonen

Oulangan huoltoon saavuin hyvällä fiiliksellä ja vielä paremmaksi olo muuttui kun näin työkaverini vaimonsa kanssa kannustamassa. Oikeastaan jopa liikutuin kun oli niin kiva nähdä tuttuja siinä kohtaa. Kiitos Pasi ja Nina :) Huoltoon mennessä olin haaveilut lämpimästä kasvisliemestä ja sitä kittasin menemään kaksi kipollista. Märän paidan ja sedetakin vaihdoin kuivaan merinopaitaan ja kuivaan sadetakkiin ja tästä matka jatkui kohti Hautajärveä. 

Tämä väli sujui myös ongelmitta, mitä nyt unetus vaivasi ja se oli vaivannut jo oikeastaan Juumasta saakka. Mutta ei se menoa haitannut vaikka silmät olikin puoliummessa. Juoksin kaikki tasaiset pätkät ja loivat ylämäet, sauvakävelin tekniset kohdat ja ylämäet. Jalat olivat hyvässä kunnossa lukuunottamatta kahta rakkoa kynsien alla. Niiden kipuiluun toivoin tottuvani kisan aikana. Hautajärvellä olin aikaisempia vuosia hitaammin kuten olin suunnitellut. Melko tarkalleen tahtini oli ollut se kuusi kilometriä tunnissa. Tuntui, että eneriaa oli nyt hyvin tallella, jaloissa oli voimaa ja olo oli kaikin puolin hyvä. Söin vain vähän kiinteää ruokaa huollossa, jotta välttyisin huonolta ololta ja kenties oksentamiselta. 2018 söin tuolla puuroa joka tuli kankaalle aika pian. Tästä oppineena en puuroa ottanut vaan vähän banaania, sipsiä ja vähän suklaata. Vaihdoin puhtaat sukat jalkaan ja huolsin jalkoja muutenkin. Sidoin uudelleen rakkovarpaat ja rasvasin jalkoja lisää. 

Kotimatka oli alkanut. Tämä taitekohta on henkisesti helpottava, kun tietää, että nyt mennään maalia kohti ja takana on enemmän matkaa kuin edessä. Hautajärveltä oli tässä vaiheessa startannut 82 km:n matkalaiset ja heitä tuli ohi oikealta ja vasemmalta. Juoksin tosin välillä ihan samaa vauhtia letkassa heidän kanssa ja jopa ohitin 82 matkan juoksijoita. Tiesin, että kauaa en jaksa tällaista tahtia juosta, mutta kun voimaa oli niin päätin nauttia siitä niin kauan kuin sitä kestää ja loppumatkan olin valmistautunut zombiekävelyyn. Oulangalle pääsin hyvissä voimissa, mutta jalkoja oli alkanut jumittaa ja vammapolveni oli alkanut kipuilla. Lisäksi unetus oli välillä todella voimakasta ja teki mieli päästä nukkumaan. Ei auttanut itku markkinoilla vaan matkaa oli jatkettava. Lähdin huollosta kävellen ja tämän jälkeen en kovinkaan monta juoksuaskelta enää ottanut. Oulangan huollon jälkeen näin Sadun ja lähdimme jatkamaan matkaa yhdessä. Sauvat kipinää iskien painettiin menemään. Sade oli tehnyt poluita todella mutaisia ja juurista liukkaita. 

Joenpenkan polku oli kamalinta shittiä ikinä ja se juurakkoralli oli muuttunut mutapatjaksi joka muljusi jalkojen alla ja mutaa tuntui olevan joka paikassa. Tuntui, että hajoan siihen mutajuurakkoon ja välillä teki mieli alkaa huutamaan kun niin paljon se alusta ahdisti. Kaaduinkin yhdessä alamäessä liukkaaseen juureen suorilta jaloilta, mutta onneksi ei sattunut mitään. Muta varmaan pehmensi alastuloa.. Lopulta näin Pienen Karhunkierroksen kivituhkapolun ja olipas se ilahduttava näky. Vauhti lisääntyi huomattavasti. Ennen Juuman huoltoa mulla oli juotava loppu ja hörppäsin vettä muutamasta pikku lätäköstä ja pulloon sain vettä pienestä purosta. Juuman huollossa olin aika sippi. Siinä pidin kunnon huollon jossa keräsin energiaa loppurutistusta varten. Ja melkoinen rutistus siitä tulikin. Oikean nilkan ja säären etuosa oli huollon jälkeen alkanut tuntumaan jäykältä ja kipeältä. Onneksi pahin juurakko oli tässä kohtaa takana ja matkaa saimme taittaa Sadun kansa vielä kohtuu hyvää vauhtia.

Kumpuvaaralla ja Konttisella vauhti ei enää päätä huimannut. Väsytti niin paljon, että suunnittelin meneväni polun viereen nukkumaan hetkeksi. Onneksi en tätä toteuttanut vaan raahustin silmät lähes kiinni eteenpäin. Takaa tuli 34 matkan kirmaajia ja he tsemppasivat pirtsakoina ja hyvältä tuoksuen, mutta minä jaksoin hädin tuskin murahdella vastaukseksi. Pahoittelut. En halunnut olla epäkohtelias, mutta olin liian väsynyt vastaamaan. 

Konttaisen huoltoon pääsy oli suuri helpotus. Matka oli alkanut tuntumaan loputtomalta ja päättymättömältä. Nyt olisi enää noin 7 km matkaa jäljellä, se ei ollut paljon. Valtavaaralle pääsy kesti silti elämän ja säären kipu oli alkanut tuntumaan todella ikävältä. Nilkka oli jäykkä. Valtavaaran päälle päästyäni en oikeastaan voinut varata jalalle enää ollenkaan oli pakko mennä istumaan maahan. Satu selvitteli maalista, että onko mahdollista saada tulos jos joku auttaa minut maaliin. Sidoin nilkan tiukasti siteellä ja lähdin klenkkaamaan alas ilman talutusta. Jokainen joka tuolla maastossa on mennyt tietää, että se louhikko yhden jalan varassa ei ole helppoa edettävää. Jotenkin sieltä mäistä alas pääsin ja pääsin Rukan päälle ja sieltäkin alas. Maalin äänet kuuluivat mutta emme lähteneet juoksemaan. Janne, Paula ja Saila olivat vastassa kannustamassa. Kyyneleet eivät olleet kaukana. Kävelimme uutta maaliin vievää karsinaa arvokkaasti ja rauhassa. Nauroin, että olemme kuin sirkuseläimiä joita kävelytetään yleisön ohi :D Satamailerit saa kävellä maaliin :D Maaliin kävelimme käsi kädessä. 

Kuva Paula Saukkonen

Kellon mukaan matkaa kertyi 172 km ja aikaa meni lopulta 33 h ja vähän päälle. Reissu tehty ja väsymys maalissa oli sen verran kova, että päällimmäisenä oli ajatus lämpimästä saunasta ja pedistä. Ensiavussa kävin näyttämässä nilkkaa ja lääkärin diagnoosi oli jännetuppitulehdus. Onneksi ei vakavampaa vauriota ollut syntynyt. Rasitusmurtumaa veikkasin itse kivun perusteella. NUTS:lle iso kiitos näin hyvästä palvelusta. 

Tätä kirjoittaessni palautuminen on hyvässä vauhdissa. Olen tuota suoritusta miettinyt ja näin jälkikäteen en pysty ymmärtämään, mistä se tahdonvoima syntyy, jolla tuollaiset matkat maaliin tullaan. Kiitos kaikille matkani varrella kohtaamille ihmisille tsemppaamisesta. Kiitos seurakavereille kannustuksesta. Olen teistä kiitollinen. Kiitos Minna ja Noora treeniseurasta ja terapeuttina toimimisesta vuoden haasteiden edessä. Kiitos Satu matkaseurasta ja Samille kiitos maalissa auttamisesta. Yksin en tästä olisi varmasti selvinnyt <3

Kuva Paula Saukkonen