Alpit

Alpit

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Mantereenvuoren kutsu.

Onpahan tapahtunut kaikenlaista sitten viime kirjoituksen. Juoksemaan olen päässyt jo kohtuu säännöllisesti ja jo vähän vauhdikkaampaakin lenkkiä on tullut tehtyä. Kantapääkipu on lähes kokonaan selätetty, mutta vielä joutuu jalan tuntemuksia tarkkailemaan ja tarvittaessa pitämään välipäiviä. Poluille en juurikaan ole tarkoituksellakaan mennyt. Olen halunnut kokeilla juoksua tasaisella ja kovalla alustalla. Ensimmäinen kunnon juoksulenkki telakan ja flunssan jälkeen sai tunteet pintaan. Itku tuli lenkin loppupuolella, mutta tällä kertaa kyyneleet oli onnen kyyneleitä.




Helmikuun alussa kävimme sitten rymyämässä yötä myöden Mantereenvuorella. Moneen kertaan tuolla kävin suunnittelemassa reittiä ja kiinnittelemässä köysiä, jotta hankalimmissa paikoissa voisi sitten kiskoa itseään köyttä pitkin ylös. Suunnittelin reitistä tarkoituksella sellaisen, jossa juostavaa pätkää olisi mahdollisimman vähän ja jossa olisi kunnolla nousumetrejä.


Tapahtuma-aamuna kävin laittamassa viimeiset merkit reitille ja kannoin kaksi kassillista halkoja paikan päälle. Päivällä kannettiin muutaman TTC:sen kanssa metsään puolijoukkueteltta, kamiina, lisää halkoja, ruokaa, vettä, nuotiopohja, lisää halkoja, vaatetta... ei mitään järkeä, mutta saimme luotua tapahtumaan mahtavat puitteet ja huolto, jollaista ei ihan joka tapahtumassa näe. Olin jo ennen kierrostakaan aika puhki :)

Sää oli muuttunut moneen kertaan ennen tapahtumaa. Vettä oli satanut viikolla ja polut olivat jäätyneet todella liukkaiksi. Torstaina oli kuitenkin satanut muutama sentti lunta ja pakkasta oli noin viitisen astetta, joten reitti ei ollut aivan kaljamolla. Metsässä maa ei ollut jäässä, koska alustaa ei oltu tallottu jostain kumman syystä. Kaikki oli siis valmista rymyä varten.



Kuudelta kaikki oli valmista. Hieman yli kymmenen juoksijaa lähtivät ensimmäiselle kierrokselle jonossa. Erilaisia mielipiteitä kuului reitin haastavuudesta ja nousuista, mutta pääasiassa siitä tykättiin. Ratamestarilla oli hauskaa. Seuraavalle kierroksille kukin lähti omaan tahtiin ja kärki lähti pitämään ihan omaa vauhtiaan. En siinä pysynyt kyydissä kuin sen toisen kierroksen. Huoltoon piti ilmoittautua joka kierroksen jälkeen kierrosten laskemiseksi. Osa viihtyi huollossa vain hetken, toiset jäivät nauttimaan antimista ja tunnelmasta hieman pidempään. Huolto oli sytyttänyt nuotion teltan eteen ja kamiinaan oli laitettu tuli. Keskellä metsää tällainen tunnelma oli luksusta.





Kolme kierrosta sujui hyvin. Neljännellä tuli reisiin ensimmäiset krampit. Niistä selvisi juomalla vettä ja ottamalla suolaa. Viidennellä kierroksella isoimmassa nousussa tuumasin, että minkä hemmetin takia laitoin reitin kulkemaan juuri siitä. Kuudennella kierroksella olin jo päättänyt, että puolimaraton riittää tällä erää ja siihenkin aikaa saisin kulumaan reilusti yli 7 tuntia. Seitsemmännellä kierroksella olin jo aika kuitti ja kun huollossa tajusin, että kohta kiertäisin reittiä yksin päätin lopettaa 9:ään kierrokseen. Ei ollut täti ihan kunnossa telakasta ja muusta ja ihan tyytyväinen olin tuohonkin määrään.




Iso urakka oli paikkalla olleilla kasata teltta ja muut kamat kasaan ja kantaa ne autoille. Muutama reissu piti tehdä ja kello taisi olla puoli kolme yöllä kun kotiin pääsin. Hieno muisto jäi tuosta reissusta ja keväämmällä otetaan se uusiksi vähän kevyemmällä huollolla.

Nyt on olo kesän kisoja silmälläpitäen luottavainen ja uskon, että saan itseni kisakuntoon Karhunkierrokselle ja ennen kaikkea Alpeille. Töitä se vaatii, mutta nyt ainakin pystyn treenaamaan täysipainoisesti.