Vaarojen Maraton 130km
Kaksi pitkää kisaa takana kesän aikana, joten piti vielä päästä maaliin viimeisin ja lyhyin. Etukäteen olin ajatellut, että tämä nyt vaan suoritetaan koska on pakko. Ilman liivijahtia en tuonne syksyn pimeyteen olisi takuulla lähtenyt. Muistikuvat Vaarojen maratonin maastosta oli aika kullannut ja se oli hyvä, koska pääsin valmistautumaan kisaan levollisin mielin.
Kisaan valmistautuminen oli sujunut hyvin. Olin välttynyt pahimmilta flunssilta vaikka jokainen lapsi vuorollaan flunssaa kotona poti. Kolille matkustettiin torstaina ja mökillä laittelin kisakamat valmiiksi vanhalla rutiinilla. Sää oli kylmä ja sadetta oli kisan ajaksi luvattu.
Kisan lähtö tapahtui Kolin hotellin ja luontokeskuksen vierestä. Paljon tuttuja oli lähdössä juoksemaan ja paljon oli tuttuja lähettämässä meitä juoksijoita yön selkään. Nyt ennen starttia en jännittänyt mitenkään erityisen paljon, halusin vain lähteä matkaan ja päästä maaliin. Sadun kanssa vaihdettiin kuulumisia ja juteltiin, että kumpa vauhdit menisi yksiin niin voitaisiin juosta ainakin osittain yö yhdessä.
Olin etukäteen laskenut, että ensimmäiseen kierrokseen voisi kuluttaa aikaa sellaiset reilu 11 h ja silloin toiseen kierrokseen olisi tarpeeksi aikaa. Juoksu tuntui mukavalta ja rennolta. Olin päättänyt pysytellä letkassa jos sellainen osuisi matkalla kohdalle ja jos sellaisen vauhti olisi sopiva. Pimeällä letkassa juokseminen on turvallisempaa koska valoa on käytettävissä enemmän kuin yksin juostessa. Hyvässä letkassa pääsisinkin juoksemaan ja Satu oli mukana samassa letkassa. Matka Rykiniemeen meni ongelmitta ja Herajoen ylikin pääsin tällä kertaa kuivin jaloin. Huollossa täyttelin vettä lötköihin ja perään heittelin Noshtin urheilujuomajauhetta. Se on mulla toiminut nyt jo useamman vuoden ja olen päässyt muutenkin eroon suurista vatsaongelmista, joista kärsin useammassa kisassa joitakin vuosia sitten.
Sadun kanssa matka jatkui hyvää vauhtia kohti eteläpäätä ja Kiviniemen huoltoa. Olo oli hyvä, eikä pimeys haitannut. Mäkiä tuollakin pätkällä on melkoisesti, mutta tuoreilla jaloilla niistä selvisi hyvin. Kiviniemen huolto meni melko nopeasti ja seuraavana olisi sitten se pahamaineinen Ryläys huiputettavana. Ryläys oli tällä ensimmäisellä kierroksella yllättävä iisi :D Polut olivat hyvässä kunnossa mitä nyt siis kivikkoa ja juurakkoa hitosti, mutta ei mutaa ja vettä oikeastaan ollenkaan. Peiponpellon huolto meni taas nopeasti, koska huollossa oli pelkästään vettä niin ei sitä kauaa aikaa pullojen täyttämiseen mene.
.jpg)
Kuva Lauri Kontkanen
Puolenvälin huoltoon pääsin aika tarkalleen 12 tunnissa. Aikaa toiseen kierrokseen olisi kuitenkin riittävästi. Tuonne huoltoon olin päässyt ihan hyvissä voimissa, vaikka nousu satamasta olikin tuntunut kohtuu hapottavalta. Huollossa oli tarjolla kasviskeittoa ja leipää. Oli siellä muutakin, mutta en oikein saanut enempää syötyä. Huollossa apunani oli seurakaverini Paula, jonka apu tuli tarpeeseen. Huollossa aikaa meni vaatteiden vaihdossa ja jalkojen huollossa yllättävän paljon tai siltä se tuntui. Pari rakkoa varpaissa piti teipata ja laitella lisää Nokkia jalkoihin. Uudet sukat ja uudet vaimennetummat kengätkin vaihdoin jalkaan. Ensimmäinen kierroksen lopussa oli jalkapohjat muuttuneet aika helliksi. Sadetakin vaihdoin suosiolla päälle, koska kohta olisi luvassa vesisadetta. Eipä siinä sitten muuta kun Sadun kanssa lähdettiin kiertämään ihanaa Herajärven kierrosta toiseen kertaan. Pitihän se kokea päivänvalollakin.
Matka Rykiniemeen saakka sujui hyvin ja ihan hyvään vauhtia pidettiin yllä. Matka alkoi painaa oikeastaan tuosta huollosta eteenpäin. Eteläpää teki jaloista hakkelusta ja pääkopasta pullamössöä. Juoksuhaluja ei ollut ja nainen alkoi olla väsynyt. Kiviniemeen matka kesti ikuisuuden ja ihan kuin reitti sinne olisi ollut täysin eri kuin ensimmäisellä kierroksella. Sade oli kastellut polun ja muuttanut sen osittain todella mutaiseksi ja liukkaaksi. Vauhti oli hidastunut ja alkoi tuntua siltä, että saan nauttia kisasta koko rahan edestä. Liivi ei tänään tulisi helpolla.
Ryläyksellekin oli joku käynyt lisäämässä pari nousua enemmän kuin ensimmäisellä kierroksella. Oli tullut uudelleen hämärää ja otsalampulle oli käyttöä. Hissuksiin matka eteni ja välillä oli pakotettava itsensä ottamaan edes muutama juoksuaskel. Tosiasiassa reipas sauvakävely tässä kohtaa oli nopein etenemistapa. Ei kiinnostanut enää edes syödä mitään makeaa, joten urheilujuoman voimalla päätin mennä loppumatkan. Vihdoinkin Kolin satamaan johtava hiekkatie tuli eteen ja satamasta lähti viimeinen nousu kohti maalia. Uskomattoman väsyttävä toinen kierros alkoi olla lopussa. Olin täysin varma, että toisella kierroksella nousu satamasta oli laitettu kulkemaan isomman mäen kautta :D Maalin johti hieno tervapatojen kuja. Kujan päässä kuulin kannustusta ja hetki siinä meni tajuta, että kannustaja oli tyttöni Ida. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kukaan lapsistani on ollut maalissa vastassa ja se tuntui upealta. Onnen kyyneliltä ei vältytty.
Kisan läpäisyn myötä onnistuin vuoden tavoitteessa. Sain läpi Ultra Trail Tour Finlandin ja samalla minusta taisi tulla ensimmäinen nainen jolla on tuplaliivi. Monta asiaa olisi voinut mennä tourilla pieleen, eikä se tosiaankaan ole mikään itsestäänselvyys että se läpi meni. Näin jälkikäteen ajateltuna voin sanoa, että olihan jumalauta työmaa. Ei enää koskaan uudelleen.
