Alpit

Alpit

perjantai 30. tammikuuta 2015

Hiihtään.

Viikko meni toipuessa sunnuntain ultrasta ja keskiviikkona töissä iski mikälie flunssa. Vilutti ja kurkku oli kipeä. Torstain jouduin olemaan saikulla. Hyvä kun aamulla jaksoi sängystä nousta. Kaiken kaikkiaan alkuviikko oli ihan hanurista ja mieli aika pohjamudassa.
Tänään olo oli ihan kohtalainen ja ahdistus liikkumattomuudesta tulvi ämpäristä yli. Illalla suuntasin ladulle ja sillä fiiliksellä, että kunhan muutaman kilometrin heitän ihan vaan mielenrauhan vuoksi. Ekat kolme kilsaa sukset liikkui yhtä paljon eteen ja taakse, mutta ilmeisesti alkoi vähän pakastaa kun suksi alkoi toimimaan. Ja wuhuu mikä hiihto siitä tuli! Tuntui, että olis jaksanut loputtomiin. Harvoin kuuntelen hiihtäessä musiikkia, mutta nyt oli testissä uusi soittolista. Maidenin Trooper kun lähti soimaan yhdessäkin isossa mäessä niin kyllä tää muija jaksoi tikata. Naama oli kuin Hangon keksi ja millään ei olis malttanut pois lähteä. Tällaista oloa oon odottanut nyt viime syksystä saakka ja pelännyt, ettei sitä enää tule. Sykkeetkin pysyi pk tasolla vaikka ylämäkiin iskin kunnolla, enkä muutenkaan himmaillut. Nyt on taas energiataso kohdillaan ja jaksaa olla töissä viikonlopun.

maanantai 26. tammikuuta 2015

KRU 50 km.

Sunnuntaiaamuna oli jännittynyt fiilis. Heräsin ennen kellonsoittoa, mutta en pystynyt enää nukahtamaan. Aamu meni loppujen juoksukamojen, eväiden pakkaamiseen ja hermoiluun. Jokaiseen kisaan lähteminen luo jännän vähän hermostuneen olon ja se on osa sitä viehätystä, mikä juoksutapahtumissa on. Onko jotakin tärkeää jäänyt huomaamatta, mitkä kengät otan mukaan, monelta voin vielä syödä ja mitä, oonko varannut oikeat juoksuvaatteet..
Tällä kerralla jännitti eritavalla kun olin luonut tapahtuman itse. Jännitti, onko valitsemani reitti muiden mieleen ja onko se edes oikein mitattu tai sinne päinkään.
Halusin luoda rennon ja kotoisan tapahtuman ilman suorituspaineita. Monelle osallistujalle se tulisi olemaan ensikokemus ultramatkasta ja sitä kautta varmasti ikimuistoinen päivä. Olin varannut lämpöisen mökin huoltopaikaksi ja hommannut vähän herkkuja ja lämmintä mustikkasoppaa omien eväiden lisäksi.
Pikkuhiljaa ennen starttia porukkaa alkoi saapua paikalle. Jokainen siinä tarkasteli varusteitaan ja laitteli eväitään valmiiksi.
Yhdeksän juoksijaa starttasi kello 9.00 Hämeen linnan halkovalle 8 kilometrin mittaiselle reitille. Ensimmäinen kierros mentiin kokolailla samassa porukassa ja tutustuttiin reittiin. Hauskaa oli jutella saman henkisten kanssa. Toisella kierroksella porukka vähän hajaantui ja kärki meni menojaan, mutta muu joukko juoksi samassa porukassa. Huvittavaa oli huomata, että mitä pidempään juostiin sitä vähäisemmäksi juttelu kävi.
Erityisen juoksusta teki oman tyttären osallistuminen. Tytöllä oli koko syksyn vaivannut juoksijanpolvi, mikä oli estänyt juoksun oikeastaan tammikuuhun saakka. Tyttö lähtikin sillä asenteella liikkeelle, että juoksee niin kauan kuin polvi antaa myöden. Polvi alkoikin oireilla jo muistaakseni kolmannella kierroksella ja tyttö arpoi, että lähteekö ollenkaan neljännelle. Itselläkin jalat tuntui jo tönköiltä. Edellinen ultra painoi pohkeissa. Mieli teki jäädä mökkiin lämmittämään saunaa ja syömään suklaata, mutta ei auttanut kuin jatkaa matkaa.
Viidennellä kierroksella tyttö ilmoitti, että ei halua enää juosta samaa rataa. Päätettiin kolmen porukalla juosta loppumatkan eri reittiä. Tässä vaiheessa se olikin ihan hyvä idea ja siitä sai uutta virtaa.
Sitkeästi juoksukamutkin juoksi ja vauhti pysyi hyvänä, vaikka tiesin tasan tarkkaan miltä jaloissa mahtoi tuntua. Kipua, tönkköä ja pökkelöä.. Sehän se ultrajuoksun juju onkin, että kuinka paljon pääkoppa on valmis sietämään kipua päämäärän saavuttamiseksi. Kipu tulee vastaan aina pitkässä juoksussa. Joskus aikaisemmin ja joskus myöhemmin, mutta joka kerta se kipu tulee. Jalat tottuu pikku hiljaa iskutukseen ja treenaaminen auttaa, mutta ei poista tätä "ongelmaa".


Pikkuiset tuuletukset tuli siinä kohtaa kun tajuttiin, että ollaan juostu enemmän kuin 42.195 eli olimme ultralla :) Valitsemamme reitti olisi jäänyt vajaaksi, joten jouduimme juoksemaan vähän extraa edestakaisin ja tekemään muutaman hassun lenkuran ennen kuin gps näytti 50 km. Sisukas sissi juoksi vielä viimeisen jyrkän mäen maaliin saakka vaikka kilometrit oli tulleet täyteen.
Kaikki osallistuneet juoksivat sen 50 km ja mökissä olikin hauska tunnelma. Juttua ja naurua riitti. Yllättävän vähillä vaivoilla porukka oli maaliin selvinnyt. Mitään isompia hierymiä tai rasitusvammoja ei tullut.
Istuessani illalla saunassa ajattelin, että tästä tapahtumasta taisi tulla traditio.


                   
                                           Porukat lähtökuopissa :)

lauantai 24. tammikuuta 2015

Mitäs nyt sitten.

Eilen kävin tekemässä tiedustelua ja mittausta Kotirataultran reitillä. Lunta oli satanut lähes koko päivän ja sitä tuli koko ajan lisää. Tie oli aika pöperöinen ja raskas juostava. Tieauroja ei näkynyt missään.
Sykkeet oli taas koholla kuten nyt muutenkin viime aikoina ja pohkeet jäykät pökkelöt kuten olleet jo pidemmän aikaa. Ei valanut lenkki hirveesti uskoa 50 kilsan taputtelulle tai ainakaan se ei tuu helpolla. Edellisestä 50 kilsasta ei ole kuin 22 päivää ja sen huomaa. Mutta toisaalta nämä on niin tuttuja ajatuksia ennen pidempää juoksua. Aina sama juttu. Mihin sitä taas ollaan ryhtymässä ja eihän tästä tuu mitään. Pahin paniikki oli ennen Wihan kilometrejä kun kroppa meni ihan sekaisin kisa-aamuna. Nesteet tuli ns pihalle molemmista päistä. Sen perusteella olis pitänyt suosiolla jättää leikki kesken ennen kuin alkoikaan. Silti lähdin viivalle ja maaliin pääsin kunnialla.
Kyllä se innostus ja usko taas huomiseen mennessä löytyy ja aurauskalusto hoitaa tien loistavaan kuntoon. Hieno päivä loistavassa seurassa siis tiedossa.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Alamäkeä.

Tänään piti mennä metsään hissukseen hölkälle, mutta kuinkas kävikään. Heti lenkin alusta huomasin etsiväni kaikista mäkisimmät polut ja pahimmat ryteiköt. Kunnon tunkkaamista ylös kuten polkujuoksupiireissä asia ilmaistaan ja tarkoituksella alamäet vauhdilla alas. Yhdessä artikkelissa ohjeistettiin juoksemaan alamäessä seuraavasti:

Ensinnäkin pitää lopettaa liika ajattelu.  Ei saa liikaa pelätä kaatumista ja loukkaantumisia. Pitää luottaa jalkoihin ja antaa niille kontrolli. Hyvät tukevat kengät auttavat tässä. Katse kannattaa pitää edessä tulevaan maastoon, eikä  saa tuijottaa liian lähelle varpaisiin. Kannattaa katsoa, millaista kolukkoa edessä on tulossa ja luottaa siihen, että jalat löytävät ne hyvät kohdat. Tietysti terve järki on tässäkin avuksi. 
Toiseksi askeleet olisi hyvä pitää pitkinä. Saman oon huomannut itsekin. Lyhyillä sipsuttavilla askeleilla ei hommasta tule mitään ja varsinkin kun etureidet alkaa olla tukossa sipsuttelu sattuu enemmän kuin kunnon reilut askeleet. Lisäksi oon huomannut, että kunnolla alas rullatessa tukkoisia reisiä ja pohkeita saa verryteltyä. 
Kolmanneksi koukista polvia ja nojaudu eteenpäin.  Luonnostaan alamäessä polvet alkaa taipumaan,  mutta jotenkin luonnonvastaista on varsinkin jyrkässä mäessä nojata eteenpäin. Etunojan ei tarvitse olla kuin vähäistä, jolloin se auttaa saamaan paremman tasapainon. 
Neljänneksi leiki olevasi tuulimylly. Kädet auttaa löytämään tasapainon. Ihan kuin nuorallatanssijakin huitoo käsillään sivuille ja ylös, ettei putoa.
Nämä opit mielessä rymysin harjulla mäkiä ylös ja alas ja voin kertoa, että sykkeet oli kohdillaan. Mahtoi näyttääkin kohtuu kummalliselta ainakin noiden heppojen ilmeestä päätellen.


                                      
                                                   Kanssajuoksijoita. 

maanantai 19. tammikuuta 2015

Keventelyä.

Sunnuntaina on suunnitteilla seuraava ultramatka kun startataan Tawastia Trail Clubin porukan kanssa Kotirataultralle.
Kotirataultra on kansainvälinen "tapahtuma",  missä juostaan tammi- ja helmikuun viimeisenä sunnuntaina omavalintaisella reitillä 50 kilometriä. Matkan voi juosta yhteen menoon tai jakaa osiin 24 tunnin aikana. Lähden juoksemaan tuota 50 kilometrin matkaa ilman isompia taukoja. Viime helmikuussa juoksin Kotirataultran yöllä. Starttasin minuutin yli puolenyön ja juoksin aamu neljään. Siinä vaiheessa alkoi uni painaa simmuja kiinni ja tuntui, että nukahdan juostessa. Kävin kotona nukkumassa muutaman tunnin ja jatkoin lopun reilun kympin aamupalan jälkeen. 
Tämä viikko siis oli tarkoitus kevennellä. Viikonloppu jo meni juoksematta, joten tänään on illalla pakko päästä lenkille. Huomenna on vapaapäivä ja tuli tilaisuus päästä metsälenkille päivänvalolla. Torstaina on Wanajan juoksuklubin kimppalenkki,  jolle olis mahdollisuus osallistua. Eli näköjään teen nyt sääntöön poikkeuksen. Yleensä jos pidempi juoksu osuu viikonlopulle juoksen viikolla viimeisen lenkin tiistaina tai keskiviikkona ja loppuviikko on pyhitetty levolle ja muulle lihashuollolle. Toisaalta kaavoihin kangistuminen ei ole ihanteellinen olotila. Nähtäväksi jää onko jalat tukossa jo valmiiksi ennen sunnuntaista starttia. 



perjantai 16. tammikuuta 2015

Vapaapäivän lenkki

Harvoin nykyään pääsee juoksemaan päivänvalolla ja aina kun tilaisuus tulee niin siihen tartun. Tänään juoksentelin Hattelmalanharjulla ja Ahvenistolla. Löysin sattumalta ihan uusia polkuja ja välillä rämmin umpihangessa keskellä metsää.  Säikäytin saman koiranulkoiluttajan kaksi kertaa kun pölähdin esiin metsiköstä. Olis luullut, että kuulee mun rymyämisen kauas.
Koko aamun oli satanut vettä ja sitä satoi välillä juostessakin.  Lumi oli tosi painavaa ja 12 kilsan lenkki tuntui yllättävän raskaalta. Eli tuli tehtyä hyvää lihaskuntotreeniä koiville.




sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Hankijuoksu

Tänään lähdettiin aamusta polkujuoksuporukan kanssa Renkoon Heinisuolle juoksemaan. Osalle paikka oli hyvinkin tuttu. Yksikin jäsen on ollut kehittämässä aluetta ja laittelemassa merkkejä ym reitille. Muutamalle paikka oli uusi tuttavuus ja se on aina tapahtuman järjestäjälle musiikkia korville.
Pikkuinen huoli juoksun onnistumisesta syntyi kun täällä Hämeessä on satanut lunta nyt muutamana päivänä aika reilusti ja tuuli on ollut puuskittaista.  Eilen tuli reitiltä viestiä, että kannattaa ottaa mukaan kunnolliset säärystimet lumen vuoksi.
Mukaan lähti yhteensä yhdeksän rohkeaa ja seikkailumielistä polkuilijaa. Retkikunta eteni hyvillä mielin ja lunta oli alkumatkan polulla maltillisesti. Heinisuolla pitkospuut oli tietysti lumen peitossa. Maisema oli ihanan askeettinen käppyräisine mäntyineen. Puolessa välissä matkaa porukkamme tuli hakkuuaukealle, jossa lumi oli kinostunut ihan kunnolla. Lumi tietysti peitti kaikki kivenkolotkin ja niin siinä kävi, että mulasin oikein kunnolla polvia myöden kivenkoloon,  jossa oli vettä. Kenkä kastui ihan läpi ja sukka myös. No muutama askel lisää niin vastapainoksi piti mulata se toinenkin jalka. Ei auttanut muuta kuin jatkaa juoksua. Liikkeessä jalat pysyi lämpiminä, eikä mitään katastrofia siis päässyt syntymään. Tilanne olisi ollut toinen jos pakkasta olis ollut enemmän. Pitäisiköhän alkaa kantaa mukanaan aina kuivia sukkia näillä suokeikoilla..
Matkaa kertyi vähän yli kymmenen kilometriä ja aikaa meni melkein kaksi tuntia. Hyvää treeniä oli hankijuoksu. Ei tarvitse mennä salille kyykkään.
Oman mausteensa etukäteen suunnituille juoksuille antaa säiden vaihtelu.  Etukäteen ei koskaan tiedä mitä tulee eteen sitten starttipäivänä. Siinä se sitkeys ja hinku mitataan, että lähtee juoksemaan vaikka sää olis kuinka hurja. Matkalla saattaa lentää ärräpäät,  mutta kotona villasukat jalassa ja lämmin viltti hartioilla tuntee olonsa aika tyytyväiseksi.


lauantai 10. tammikuuta 2015

Tankkaamisesta

Tässä on nyt joulun jälkeen ollut vähän hakusessa tää syömäpuoli. Makeankoukkuun jäin jälleen kuten aikaisempinakin vuosina. Säännöllinen ateriarytmi on kuin muisto vaan ja suuhun tungetaan taas mitä milloinkin. Ei ihme, että välillä vatsa oireilee ja väsyttää. Ärsyttävää kun tasan tarkkaan tiedän mitä pitää syödä ja miten. On vaan otettava niskasta kiinni muikkelia. Eikä tää nyt niin väärin voi olla, että yhden kuukauden relaa ja loput 11 elää sitten sen normaalin rytmin mukaan.
Muutenkin oon alkanut miettimään noiden pitkien juoksujen ravintopuolta ja tankkausta niille. Ensimmäiselle maratonille tankkaus hipoi huumoria. Kolme päivää kestänyt hiilarimättö oli kieltämättä aika hauskaa ja nauru oli herkässä osittain jatkuvan sokerihumalan vuoksi. Maratonilla maaliin tuli ensin mun pömpöttävä vatsa.
Siitä maratonista tähän hetkeen tankkaukset on pikkuhiljaa vähentyneet ja jääneet oikeastaan kokonaan pois. Ruokavaliossa on normaalistikin melkoisesti hiilihydraattia. Kisoja ja muita pitkiä lenkkejä ennen riittää kun syö säännöllisesti ja sitä ihan normaalia kotiruokaa ja huolehtii riittävästä nesteensaannista.
Ongelmaksi on tullut enemmänkin suorituksen aikainen syöminen. Edellytys maaliinpääsyyn on, että ravintoa menee alas ja että se myös imeytyy. Olen vannonut aikaisemmin geelien voimaan. Niitä on tullut nieltyä siihen tahtiin, että mitta on täysin. Wihan kilometrit oli hyvä syömätesti. Siinä oli aikaa testailla eri mössöjä melkein 12 tunnin ajan. Aloitin ottamalla joka tunti yhden geelin ja lisäksi söin suolapähkinöitä, rusinoita, suklaata. Niistä sai suuhun hyvän cocktailin,  jonka huudoin alas urheilujuomalla. Lopulta 10 tunnin jälkeen kroppa ei ottanut vastaan muuta kuin rusinoita, mustikkasoppaa ja vettä. Kaikki sata geeliä jäi odottamaan päivää seuraavaa. Taitaa siis olla niin, että ihan oikea syötävä hyvin imeytyvässä muodossa on parasta. Geelejä varmaan jatkossakin kannan mukana ja niitä voi heittää huiviin sitten harvakseltaan. Parempi varata eri variaatioita mukaan kun ei koskaan tiedä mikä uppoaa ja mikä alkaa tökkimään.





torstai 8. tammikuuta 2015

Ryhmässä on energiaa.

Vielä kymmenen vuotta sitten ei olis tullut kuuloonkaan,  että olisin lähtenyt juoksemaan jonkun seurassa saati sitten isommassa porukassa. Olin yksinjuoksija isolla yyllä. Eihän juoksukaveri olisi kuitenkaan juossut samaa tahtia ja miten kamalaa olisi ollut puhua samaan aikaan kun juoksee. Juokseminen oli aikaa itselle ja omille ajatuksille.
Ilmeisesti kymmenessä vuodessa olen saanut tarpeekseni omista ajatuksista. Samperin tylsäähän on kuunnella samoja väsyneitä juttuja vuodesta toiseen.
Tänään yhteislenkillä oli taas niin kivaa. Noista puolitutuista juoksijoita on tullut todella rakkaita ja yhteishenki porukalla on vaan niin mahtava, ettei sitä osaa selittää. Porukalla juostessa aika lentää ja kilometrit kuluu huomaamatta. Juttua riittää, eikä haittaa vaikka juostaisiin välillä sanomatta sanaakaan. Porukka on kuin iso dynamo, siitä saa energiaa mikä riittää pitkään. Samanhenkisten kanssa voi jutella juoksuistaan ilman, että kukaan kyseenalaistaa tai päivittelee. Nykyään mielummin juoksen varsinkin pidemmät lenkit porukassa. Oma lukunsa on ne hullut juoksut, niihin ei yleensä kukaan ilmoittaudu seuraksi jostain syystä..

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Plan B

Ei taas käynyt suunnitelmat ihan yksiin. LOMAviikko piti pyhittää liikunnalle, mutta kuten tavallista niin ei käynyt. Eilisen lenkin jälkeen alkoi päänsärky ja tukkoisuus ja yö meni kieriessä jalkapöytäsäryn kanssa. Silti en revi peliverkkareita. Vein pienemmät hetkeksi päikkäriin ja koululaisen opintielle ja hyppäsin sohvan perälle. Yli kahden tunnin jälkeen heräsin pirtsakkana. Tätä olin kaivannut. Ollamöllötystä.
Harvoin saa viiden lapsen mammana olla ihan yksin kotona. Näitä päiviä sais olla useammin kuin kerran vuodessa.
Huomenna vielä aamupäivähuilit ja luulen, että olen valmis Wanajan juoksuklubin kimppalenkille. Klubi starttaa joka torstai Hämeenlinnan uimahallin parkkikselta klo 18.00. Lenkit on noin kaksituntisia ja vauhti ihan maltillinen. Seura on mahtavaa ja juttua riittää. Suosittelen.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Loppiaisjuoksu.

Tänään sai lähteä metsään. Kyllä sitä oli kaivattukin.  Sää oli ainakin tän talven aurinkoisin ja pakkasta melkein 20 astetta. Vähän arvellutti riittääkö juoksutrikoiden alle vaan yksi kerrasto ja paidaksi ohut villapaita. Hyvin riitti vaatetus vaikka aluksi tuntui, että kädet jäätyy. Metsässä kylmyyttä ei huomannut, koska siellä ei tuullut ja ihan kuin lumi toimisi eristeenä.
Hattelmalanharjun päällä aurinko paistoi oranssina pilvettömältä taivaalta. Polkujuoksussa parasta on rentous kun voi vaan pysähtyä ihastelemaan maisemia kaikessa rauhassa, eikä ole kiire mihinkään, eikä saakaan olla kiire. Välillä voi vaan kävellä ja ottaa kuvia. Tänään juoksin kahden muun kokeneen polkujuoksijan kanssa ja hämmästykseksi pääsin juoksemaan ihan uusia pätkiä tutussa maastossa. Uusien polkujen löytyäminen on aina mahtava kokemus ja juostessa on olo kuin lapsella karkkikaupassa. Pakko päästä pian uudelleen noille uusille reiteille.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Suomalaiset sataset.

Suomalaisen kesäyön suuri juoksujuhla Suomi-Juoksu 100k vuodesta 1972. Saman verran ikää kuin allekirjoittaneella.  Juoksu on yksi kolmesta Suomalaiset Sataset osakilpailusta. Nyt tää likka on alkanut sekoilemaan kunnolla ja suunnittelee osallistumista ainakin kahteen osakilpailuun. Eli Salossa juostavaan Suomi-Juoksuun ja Pirkkalassa Wihan kilometreille.  Kolmas Paloheinässä juostava Masokistin Unelma olis sitten se kolmas osakilpailu. HUH. Ainoat esteet tällä hetkellä on jo maksetut ilmoittautumiset toukokuun lopussa Tukholman maratonille ja heinäkuun lopussa Enontekiöllä kirmattavaan Midnight Sun Trail Ultraan 125k. 
Millään en näihin kaikkiin repeä tai ehkä.. Lisäksi olis kiva päästä Nuuksioon Classic Trail maratonille ja  voinko muka skipata Helsinki City Maratonin?? Minkä ihmeen takia Suomen kesä on täynnä ihania juoksuja ja sitten kuin kiusallaan kesä on niin hiton lyhyt. 

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Pakkolepoa.

Vähän on nyt vaikeuksia pysytellä pois juoksupolulta. Tiedän miten upeita lumisia näkymiä metsässä olis just nyt. Eilen ajoin lähimetsän ohi ja siellä se näyttäytyi kutsuvana kuin satumetsä.
Kroppa vaan ei ole palautunut viimeisestä juoksusta vielä tarpeeksi tai pystyisin kyllä juoksemaan, mutta millä hinnalla. Riskiä ei viitsi nyt ottaa. Kumma kyllä pitkään vaivannut jalkapohjan jännekalvon kipu loppui kuin seinään tuolla yöjuoksulla, toivottavasti ikuisesti pysyykin poissa.
Ens viikolla annan juoksuluvan näille kintuille ja mukava lenkki onkin tiedossa muutaman juoksututun  kanssa. Siihen saakka ruuvaan itseni kotisohvaan kiinni.


lauantai 3. tammikuuta 2015

Lomaa odotellessa.

Lomaa ens viikko. Tarkoittaa, että pääsee treenaamaan kunnolla. Pitäisi luoda joku kiva yhteislenkki porukoille. Hattelmalanharjulle ja Ahvenistolle vaikka.
Vähän jännittää tarttuuko pikkuisten kuumeilu itsellekin. Vapaapäivinä ihan parasta on tuplatreenit.  Harvoin niitä pääsee tekemään. Aamulla siis salille ja illalla hölkälle.
Nyt viimeistään pitää aloittaa mäkitreenaaminen kunnolla. Muuten käy maaliskuussa Kanarialla huonosti. Siellä kun ne mäet on vähän näitä kotimaisia mäkiä kookkaampia.
 

perjantai 2. tammikuuta 2015

Yöjuoksu

Uuden vuoden yönä juoksin töihin. Matkaa kertyi melkein 50 km. Tervakosken kohdalla vuosi vaihtui ja pääsin osalliseksi hienosta ilotulituksesta. Kuva ei onnistunut, mutta siinä näkyy tienpinnan liukkaus hyvin. En ihan heti ota uusintaa. Yöjuoksut on raskaita.

Tawastia Trail Club

Pieni mainos tähän alkumetreille. Syksyllä perustin juoksukaverin kanssa Tawastia Trail Clubin tänne Hämeenlinnaan ja loin kotisivut. Porukalla ollaan käyty juoksemassa ja keskustellaan Facebookissa omana ryhmänä. 



Päivitellääs tätä :D Seura on ollut voimissaan jo kuusi vuotta ja toiminta jatkuu mukavalla pöhinnällä. Veikkaan, ettei yksikään Suomessa polkujuoksukisoissa käynyt ole voinut ollut huomaamatta meitä vihreitä miehiä ja naisia. Seuran vaatetus on jo vakiintunut näky kisoissa ja kyllä heimolaisia tulee mukavasti vastaan jo ihan peruslenkeilläkin. 
Keskiviikkoisin juostaan porukalla rauhallisia lenkkejä ja muita vakiintuineita tapahtumia ovat Mantereenvuorimaraton,  Mummarin ympärijuoksu, Aulanko 24/12 h, VarjoKöykkyri. Seura on myös tiivisti tekemässä kesäistä Buff Trail Tourin osakilpailua Aulanko Tower Trailia. 
Tawastia Trail Clubista on tullut itselle ja varmasti monelle muullekin jäsenelle todella tärkeä osa elämää ja me puhutaankin yleisesti polkuperheestä <3 On etuoikeus kuulua tähän porukkaan.






Härkää sarvista.

Tästä se alkaa. Monesti olen ajatellut aloittaa oman blogin ja kerran sellaisen itseasiassa jo aloitin, mutta en sinne koskaan mitään kirjoittanut. Vuoden vaihteessa tein viimeisimmän hullun juoksutempauksen ja ajattelin, että voisin kirjoittaa näistä hullutuksista muillekin. Eri asia lukeeko näitä juttuja kukaan saati ymmärtää. Taustaa vähän. Ensimmäisen kerran treenasin maratonille vuonna 2002. Haave romuttui alkillesvaivaan. No vuonna 2003 treenasin uudelleen. Homma kariutui revenneeseen reisilihakseen ja polvikipuun. Löin hanskat tiskiin. Kävin salilla ja tein lauman lapsia. Kuopus syntyi 2011 kevättalvella ja toukokuussa päätin lopettaa liikkumattomuuteni. Syksyllä juoksin ensimmäisen kerran tunnin. Vuosi 2012 meni höntsäillessä lenkillä ja salilla. Huomaamatta loin peruskuntoa. Mitään tavoitteita juoksussa ei ollut. En enää haaveillut maratonista, kunhan juoksin. Tammikuussa 2013 sain työkaverin kanssa päähänpiston juosta puolimaraton toukokuussa. Siitä tähän hetkeen on tullut juostua lappu rinnassa neljä puolikasta, neljä maratonia, josta yksi maastossa. 2014 innostuin Ultramatkoista ja niitä on nyt takana neljä, joista pisin 100 km. Juoksusta on tullut elämäntapa, eikä siitä voi enää luopua ja miksi pitäisikään. Jalat ovat enemmän tai vähemmän kipeenä, mutta mitään pahempaa vaivaa niissä ei ole. Kirjoittelen tänne jatkossa treeneistä, kilpailuihin valmistelusta ja hulluista juoksuideoista.