Asfaltilta metsään.

Nyt ollaan oltu viikko mökillä saaressa. Saari on, kuten saaret merellä yleensä, kallioinen. Keskellä on metsää ja vähän suotakin. Aikaisempina vuosina olen ajanut veneellä mantereelle juoksemaan, koska ei ole tullut mieleenkään, että täällä saarella pystyisi juoksemaan. Kuinka väärässä olen ollutkaan. Täällähän saa aivan mahtavan lenkin tehtyä. Kalliolta toiselle ja ihan kunnon polkuja löytyy riittävästi. Reilun neljän kilometrin matkan pystyn tekemään ilman, että täytyy juosta samaa rinkulaa. Kaksi lenkkiä olen jo juossut ja vielä on toinen puoli saaresta tutkimatta.

Välillä joutuu palaamaan takaisin tulosuuntaan, koska mökkejä on rannat täynnä. Eilisellä lenkillä olin hetken jopa eksyksissä. Kiersin samaa kalliota kolme kertaa ja piti todella miettiä missä suunnassa oma mökki on.

Saarella asustaa ainakin yksi valkohäntäpeura. Olen onnistunut pelästyttämään sen nyt molemmilla lenkeillä. Jotenkin huvittavaa, että saarella ei taatusti mun ja peuran lisäksi juokse kukaan muu.

Paljon on tapahtunut siitä hetkestä kun ensimmäisiä lenkkejä aloittelin juoksemaan. Sillon ainoa alusta oli asfaltti. Siitä meni toista vuotta kun ensimmäisen kerran suuntasin matkan poluille. Se tapahtui itse asiassa juurikin täällä Hangossa, Högsandin kangasmetsässä. Ennen juoksin juurikin niiden hienojen polkujen vieressä tiellä. Nyt juoksuun ei tarvitse edes sitä polkua, vaan se onnistuu kalliolla ja ihan umpimetsässäkin.  Ryteikkössä pystyy juoksemaan, tosin silloin vauhti ei ole juuri käveltyvauhtia kovempi. Ennen saaressa alkoi pinna palamaan, jos ei mantereelle päässyt juoksemaan, nyt odotan innolla seuraavaa rymyämistä takametsässä ja noilla ihanilla kallioilla.

Määräviikkoja ja mäkitreeniä.

Ennen Vierumäen kisaa olin päättänyt jatkaa juoksua ilman sen kummempaa taukoa ja kerätä viikossa juoksua sata kilometriä. Yhden välipäivän pidin maratonia seuraavana päivän. Syynä lähinnä se, ettei mitkään juoksukengät mahtuneet jalkaan. Maanantaina kävin iltalenkillä tutulla Hattelmalanharjulla. 11 kilometriä juoksin ja kerättynä oli jo yli 50 kilometriä. Ihmeen vähän jalat kapinoi vastaan. Seuraavalle aamulla olin sopinut lenkin työkaverin kanssa. Päätimme juosta 7 kilometriä, jotta kerättynä olisi 60 kilometriä. Keskiviikkona juoksin Tawastia Trail Clubin kimppalenkillä reilu 9 kilometriä. Torstaina laitoin kellon herättämään kello 5 ja juoksin 7 kilometriä. Viimeiselle päivälle jäi ehkä turhan paljon juostavaa 18.5 km.

Olimme Tawastia Trail Clubilaisten kanssa sopineet yhteislenkistä Lopelle Iso-Melkutimelle. Sää oli ehkä kesän paras ja kuumin. Järveä kiersi upea neulaspolku aivan rannan tuntumassa. Lenkin lopuksi kävimme kastautumassa viileässä järvessä ja koko homman kruunasi seurakaverin paikalle tuomat kylmät palautusjuomat. Lenkki jäi ehkä suunniteltua lyhyemmäksi ja juostun kotimatkan jälkeen oli vielä kolme kilometriä jäljellä satasesta. Pakko oli käydä kotona nukuttamassa pikkuiset ja olin jo melkein valmis jämähtämään sohvannurkkaan. Eihän sillä kolmella kilometrillä olisi kunnon puolesta mitään merkitystä ollut, mutta en olisi seuraavana aamuna antanut itselleni luovuttamista anteeksi.  Kello 23.00 sanoin miehelle, että nyt on tilanne se, että satasesta puuttuu kolme kilometriä ja mun on nyt mentävä. Lenkkarit jalkaan ja pellon ympäri juoksin maraton vauhtia 4.5 kilometriä  eli vähän ekstraa päälle.

Olin yllättynyt, että viikon edetessä jalat alkoivat toimimaan paremmin. Etukäteen olin kuvitellut asian olevan juuri päinvastainen. Määräviikko oli toivottavasti hyvää treeniä Ylläkselle. Tarkoitus sillä oli luoda varmuutta siitä, että tukkoisilla ja jumissa olevilla jaloilla pystyy juoksemaan.

Seuraavalla viikolla kilometrejä tuli juosten 60 kilometriä. Teemana oli juosta mäkiä ja treenata portaissa. Pääsin pikaisesti tutustumaan Tammelassa Saaren Kansanpuistossa uusiin polkuihinkin. Mukavaa harjuamaisemaa ja ihania mäkiä tuli juostua tunnin edestä.

Juoksuviikon kruunasi sunnuntaipitkis,  jonka suuntana tällä kertaa oli Kalpalinna. Juoksukamun kanssa lähdettiin aamulla kaatosateessa Hakovuorelta  Palvaanlinnan ja Reimansuon kautta Kalpalinnalle. Kalpalinnalla juostiin kolme kertaa rinne ylös ja se kyllä teki pässinlihaa meikäläisestä. Paluumatka 10 kilometriä viimeisteli muijan. Silti lenkistä jäi ihan voittajafiilis. Surkeesta säästä huolimatta lähdettiin juoksemaan ja lopulta keli oli mahtava sateen loputtua. Reimansuo on paratiisi ihan lähellä asutusta ja tuntui kun olisimme olleet keskellä korpea kaukana jossain.

Nyt on jopa kolme lepopäivää takana ja huomenna taidan kaivaa juoksukengät kassista ja suunnata pikku lenkuralle tuohon mökkisaaren kallioille.