Ihan NUTSIA

Jaahas. Onpas taas kirjoiteltu tiuhaan :D Paljon on tapahtunut sitten viime tilannekatsauksen. Koko viime syksy, talvi ja kevät on treenattu suht tauotta ja ilman isompia takapakkeja. Elokuun ison pettymyksen jälkeen tuli hetki kun piti miettiä mitä seuraavaksi. Mietin onko mulla motivaatiota treenata ja millaisia määriä. Haluanko juosta ulkomailla vai kotimaassa vai pidänkö kenties taukoa ja teen jotain ihan muuta. 

Täytin tänä vuonna puoli vuosisataa ja halusin sitä juhlistaa kuinkas muuten kuin juoksemalla. Alkoi hahmottua, että haluaisin kokeilla UTTF touria uudelleen. Vuonna 2018 sen juoksin ensimmäisen kerran ja nyt voisi olla aika kokeilla hankkia syysliivi uudelleen :D Eli ilmoittauduin NUTS Karhunkierrokselle 166 km matkalle. 

Kisaan lähdin suht luottavaisella mielellä. Tottakai jännitti, että tuleeko kisassa vastaan jotakin yllättävää joka laittaa keskeyttämään. Luottavainen olin siksi, että tiesin treenanneeni hyvin. Aina voisi tietysti tehdä enemmänkin, mutta muun elämän yhteensovittaminen näihinkin treenimääriin vaati suunnittelua ja järjestelyä. Enempään ei pystynyt. Treeniohjelman minulle oli laatinut Antti Itkonen, jonka kanssa aloitimme yhteistyön viime vuoden lopulla. Antin treenifilosofia sopii itselle kuin nenä päähän ja oli hienoa treenata kun tiesin mitä milläkin treenillä haetaan ja lähes joka treenillä oli tavoite. Treeniohjelma toi selkeyttä ja rytmiä tekemiseen ja tuli pidettyä oikeasti lepopäiviäkin :D Kiitos Antti luotsaamisesta ja neuvoista. 

Torstaina ajettiin Rukalle ja kävin hakemassa kisanumeron ja gps laitteen. Oli todella hauska pitkästä aikaa olla mukana isossa kotimaan kisassa ja nähdä tuttuja. Majoituksessa ei ihmeitä ehtinyt tehdä kun jo piti mennä nukkumaan. Kaikki varusteet ja energiat olin jo kotona pakannut niin, että ne oli helppo heitellä huoltoihin meneviin kasseihin. Samassa majoituksessa oli samalle matkalle lähtevä Satu, jonka kanssa oli kiva vaihtaa kisatunnelmia ja ehkä jännittääkin :)

Aamulla kävelin lähtöön noin puoli tuntia ennen starttia. Jännitystä oli ilmassa ja tunnelma oli katossa. Onneksemme starttaamaan päästiin ilman vesisadetta. Raskaat pilvet tosin roikkuivat Rukatunturin yllä ja saisimme sadetta jossain vaiheessa takuulla. 

Kuva Mika Kauraharju

Lähtö sujui kuten aina tuolla, ensimmäiset sadat metrit juostaan, minkä jälkeen porukka alkaa kävelemään kohti Rukan "huippua". Aloitin kisan todella rauhassa. Tavoite oli edetä noin kuusi kilometriä tunnissa vauhdilla ja pitää huoli, etten juokse jalkoja alta jo ennen Hautajärveä. Matka Valtavaaralle meni mutkattomasti ja olin yllättynyt kuinka pian olin palovartijan mökkiä ohittamassa. Siitä edelleen Konttaiselle ja siellä oli taas kannustus viimeisen päälle. TTC superfanit siellä möykkäs oikein banderollin kanssa :D Kiitos ihanat.

Video Vesku Sarjanen

UTMB "pikahuolloista" olin ottanut oppia. Pitkissä kisoissa huollon läpi ei kannata hosua vaan kannattaa rauhassa täytellä juoma-astiat ja ottaa syötävää ja huoltaa vaikka jalkoja jos tarvetta. Satamailinen ei minun tasoisella juoksijalla ratkea siihen olenko huollossa viisi minuuttia vai kymmenen. 

Konttaisen ja Juuman väli sujui hyvin ja rauhassa. Pidin kiinni tavoitevauhdista ja matka taittui ongelmitta. Vuoden 2019 kisan tunnelma oli muisto vaan. Silloin motivaatio oli loppu jo ennen Juumaa, mutta en silloin kehdannut keskeyttää vielä siihen vaan jatkoin Oulangalle keskeyttämään :D Nyt olin valmis viettämään tuolla aikaa vaikka koko 36 h. Juumassa taas nestettä ja evästä nassuun. Edessä oli kisan pisin huoltoväli ja lisäksi haastavin juurakkoralli. Pienelle Karhunkierrokselle päästyäni alkoi sitten sade. Vettä tuli välillä kunnolla, eikä mennyt kauaa kun tuntui, että kaikki vaatteet oli märkänä. 

Matka Oulangan huoltoon oli juuri niin pitkä ja vaativa kun muistin, mutta tässä vaiheessa jalat olivat vielä tuoreet niin matka taittui hyvin. Säästin tarkoituksella kinttuja kävelemällä reippaasti pahimmat juurakot ja kivikot. Oikeastaan kovinkaan suurta ajallista eroa ei varmasti reippaalla kävelyllä ja hölkällä tuossa kohtaa ole, mutta kävellen säästyy energiaa ja ehkä hermojakin. Juurakkohelvetin jälkeen tuli onneksi helppoa polkua jota pääsi taas juoksemaan.  

Kuva Nina Savonen

Oulangan huoltoon saavuin hyvällä fiiliksellä ja vielä paremmaksi olo muuttui kun näin työkaverini vaimonsa kanssa kannustamassa. Oikeastaan jopa liikutuin kun oli niin kiva nähdä tuttuja siinä kohtaa. Kiitos Pasi ja Nina :) Huoltoon mennessä olin haaveilut lämpimästä kasvisliemestä ja sitä kittasin menemään kaksi kipollista. Märän paidan ja sedetakin vaihdoin kuivaan merinopaitaan ja kuivaan sadetakkiin ja tästä matka jatkui kohti Hautajärveä. 

Tämä väli sujui myös ongelmitta, mitä nyt unetus vaivasi ja se oli vaivannut jo oikeastaan Juumasta saakka. Mutta ei se menoa haitannut vaikka silmät olikin puoliummessa. Juoksin kaikki tasaiset pätkät ja loivat ylämäet, sauvakävelin tekniset kohdat ja ylämäet. Jalat olivat hyvässä kunnossa lukuunottamatta kahta rakkoa kynsien alla. Niiden kipuiluun toivoin tottuvani kisan aikana. Hautajärvellä olin aikaisempia vuosia hitaammin kuten olin suunnitellut. Melko tarkalleen tahtini oli ollut se kuusi kilometriä tunnissa. Tuntui, että eneriaa oli nyt hyvin tallella, jaloissa oli voimaa ja olo oli kaikin puolin hyvä. Söin vain vähän kiinteää ruokaa huollossa, jotta välttyisin huonolta ololta ja kenties oksentamiselta. 2018 söin tuolla puuroa joka tuli kankaalle aika pian. Tästä oppineena en puuroa ottanut vaan vähän banaania, sipsiä ja vähän suklaata. Vaihdoin puhtaat sukat jalkaan ja huolsin jalkoja muutenkin. Sidoin uudelleen rakkovarpaat ja rasvasin jalkoja lisää. 

Kotimatka oli alkanut. Tämä taitekohta on henkisesti helpottava, kun tietää, että nyt mennään maalia kohti ja takana on enemmän matkaa kuin edessä. Hautajärveltä oli tässä vaiheessa startannut 82 km:n matkalaiset ja heitä tuli ohi oikealta ja vasemmalta. Juoksin tosin välillä ihan samaa vauhtia letkassa heidän kanssa ja jopa ohitin 82 matkan juoksijoita. Tiesin, että kauaa en jaksa tällaista tahtia juosta, mutta kun voimaa oli niin päätin nauttia siitä niin kauan kuin sitä kestää ja loppumatkan olin valmistautunut zombiekävelyyn. Oulangalle pääsin hyvissä voimissa, mutta jalkoja oli alkanut jumittaa ja vammapolveni oli alkanut kipuilla. Lisäksi unetus oli välillä todella voimakasta ja teki mieli päästä nukkumaan. Ei auttanut itku markkinoilla vaan matkaa oli jatkettava. Lähdin huollosta kävellen ja tämän jälkeen en kovinkaan monta juoksuaskelta enää ottanut. Oulangan huollon jälkeen näin Sadun ja lähdimme jatkamaan matkaa yhdessä. Sauvat kipinää iskien painettiin menemään. Sade oli tehnyt poluita todella mutaisia ja juurista liukkaita. 

Joenpenkan polku oli kamalinta shittiä ikinä ja se juurakkoralli oli muuttunut mutapatjaksi joka muljusi jalkojen alla ja mutaa tuntui olevan joka paikassa. Tuntui, että hajoan siihen mutajuurakkoon ja välillä teki mieli alkaa huutamaan kun niin paljon se alusta ahdisti. Kaaduinkin yhdessä alamäessä liukkaaseen juureen suorilta jaloilta, mutta onneksi ei sattunut mitään. Muta varmaan pehmensi alastuloa.. Lopulta näin Pienen Karhunkierroksen kivituhkapolun ja olipas se ilahduttava näky. Vauhti lisääntyi huomattavasti. Ennen Juuman huoltoa mulla oli juotava loppu ja hörppäsin vettä muutamasta pikku lätäköstä ja pulloon sain vettä pienestä purosta. Juuman huollossa olin aika sippi. Siinä pidin kunnon huollon jossa keräsin energiaa loppurutistusta varten. Ja melkoinen rutistus siitä tulikin. Oikean nilkan ja säären etuosa oli huollon jälkeen alkanut tuntumaan jäykältä ja kipeältä. Onneksi pahin juurakko oli tässä kohtaa takana ja matkaa saimme taittaa Sadun kansa vielä kohtuu hyvää vauhtia.

Kumpuvaaralla ja Konttisella vauhti ei enää päätä huimannut. Väsytti niin paljon, että suunnittelin meneväni polun viereen nukkumaan hetkeksi. Onneksi en tätä toteuttanut vaan raahustin silmät lähes kiinni eteenpäin. Takaa tuli 34 matkan kirmaajia ja he tsemppasivat pirtsakoina ja hyvältä tuoksuen, mutta minä jaksoin hädin tuskin murahdella vastaukseksi. Pahoittelut. En halunnut olla epäkohtelias, mutta olin liian väsynyt vastaamaan. 

Konttaisen huoltoon pääsy oli suuri helpotus. Matka oli alkanut tuntumaan loputtomalta ja päättymättömältä. Nyt olisi enää noin 7 km matkaa jäljellä, se ei ollut paljon. Valtavaaralle pääsy kesti silti elämän ja säären kipu oli alkanut tuntumaan todella ikävältä. Nilkka oli jäykkä. Valtavaaran päälle päästyäni en oikeastaan voinut varata jalalle enää ollenkaan oli pakko mennä istumaan maahan. Satu selvitteli maalista, että onko mahdollista saada tulos jos joku auttaa minut maaliin. Sidoin nilkan tiukasti siteellä ja lähdin klenkkaamaan alas ilman talutusta. Jokainen joka tuolla maastossa on mennyt tietää, että se louhikko yhden jalan varassa ei ole helppoa edettävää. Jotenkin sieltä mäistä alas pääsin ja pääsin Rukan päälle ja sieltäkin alas. Maalin äänet kuuluivat mutta emme lähteneet juoksemaan. Janne, Paula ja Saila olivat vastassa kannustamassa. Kyyneleet eivät olleet kaukana. Kävelimme uutta maaliin vievää karsinaa arvokkaasti ja rauhassa. Nauroin, että olemme kuin sirkuseläimiä joita kävelytetään yleisön ohi :D Satamailerit saa kävellä maaliin :D Maaliin kävelimme käsi kädessä. 

Kuva Paula Saukkonen

Kellon mukaan matkaa kertyi 172 km ja aikaa meni lopulta 33 h ja vähän päälle. Reissu tehty ja väsymys maalissa oli sen verran kova, että päällimmäisenä oli ajatus lämpimästä saunasta ja pedistä. Ensiavussa kävin näyttämässä nilkkaa ja lääkärin diagnoosi oli jännetuppitulehdus. Onneksi ei vakavampaa vauriota ollut syntynyt. Rasitusmurtumaa veikkasin itse kivun perusteella. NUTS:lle iso kiitos näin hyvästä palvelusta. 

Tätä kirjoittaessni palautuminen on hyvässä vauhdissa. Olen tuota suoritusta miettinyt ja näin jälkikäteen en pysty ymmärtämään, mistä se tahdonvoima syntyy, jolla tuollaiset matkat maaliin tullaan. Kiitos kaikille matkani varrella kohtaamille ihmisille tsemppaamisesta. Kiitos seurakavereille kannustuksesta. Olen teistä kiitollinen. Kiitos Minna ja Noora treeniseurasta ja terapeuttina toimimisesta vuoden haasteiden edessä. Kiitos Satu matkaseurasta ja Samille kiitos maalissa auttamisesta. Yksin en tästä olisi varmasti selvinnyt <3

Kuva Paula Saukkonen

Tilannekatsaus

Eletään jo loppukevättä. Alkuvuosi on mennyt todella nopeasti ilman isompia takapakkeja. Koronatilanne on elänyt kuukausittain ja nyt on taas hieman paremmat tulevaisuuden näkymät. Toistaiseksi näyttää siltä, että UTMB kisaa ei olla siirtämässä taas vuodella. Rokotustilanne toivottavasti on jo hyvällä mallilla elokuun lopulla. Mutta silti epätietoisuus hieman varjostaa kaikkea tekemistä. Jos kisa peruuntuu onko kaikki tämä työ mennyt hukkaan.. 

Treenit on sujuneet ihan hyvin ja treenimäärät ovat olleet hyvällä tasolla jo pidemmän aikaa. Olen koko talven tehnyt monipuolista liikuntaa, enkä pelkästään juossut. Toivottavasti salilla tehdyt voimatreenit jalostuvat nyt taloudellisemmaksi juoksuksi. Suunta on ainakin ollut hyvä ja juoksutuntuma on parantunut alkuvuodesta huomattavasti. Osittain juoksukunnon parantumiseen on varmasti vaikuttanut painon putoaminen. Marraskuun 2020 alussa painoin lähes 8 kiloa enemmän kuin nyt. Alimmillaan piano on käynyt alempana kuin lukioiässä :D

Nyt on tarkoitus vähentää salitreeniä ja lisätä juoksumäärää kesää kohti ja alkaa tehdä muutenkin enemmän lajinomaista treeniä eli mäkeä ja taas mäkeä ja pitkiä lenkkejä ja rypästreeniä. Ei kuulosta kovinkaan hienolta ja hengästyy jo ajatuksesta, mutta työtä kisaa kohti on vielä tehtävä ja hikeä vuodatettava. Aikaa on reilu kolme kuukautta. 

Vaikka olen treenannut omassa mittapuussani nyt enemmän kuin koskaan, se ei tarkoita, että motivaatio olisi yhtään isompi. Treeni vie aikaa kaikelta muulta ja usein arkena treeniajan järjestäminen tuntuu työläältä. Motivaatiota ei tahdo aina löytää ja lenkille lähtö on ollut usein vaikeaa. Lenkin jälkeen on kuitenkin aina hyvä olo ja on onnellinen, että tuli lähdettyä. Tulee tunne, että on taas astetta lähempänä unelman toteutumista. Ennen tein usein lenkkejä myöhään illalla kun lähestulkoon muu perhe nukkui. En enää jaksa siirtää lenkkejä iltaan, koska se vaikuttaa unen laatuun. Unen määrään ja laatuun olen yrittänyt keskittyä huolellisesti sillä ilman kunnollista unta ei pääse palautumaan edellisestä treenistä ja vaarana on ylikuormittuminen. Lieviä merkkejä palautumattomuudesta olenkin jo huomannut joinakin päivinä. Tarkkana saa olla ja kropan tuntemuksia analysoida ja ajoissa reagoida asioihin. Lihashuoltoa tulee tehtyä nykyään usein, mutta edelleen lepopäivän pitäminen tuntuu vaikealta. Siinä on opeteltavaa ja maltettavaa.

Joskus (usein) mietin miksi olen ajautunut juoksemaan pitkiä ultramatkoja. Eikö vähempikin riittäisi. Tämä harrastus vaatii paljon sitkeyttä, aikaa, tahtotilaa ja ennen kaikkea paljon uhrauksia. Olen usein vannonut jääväni eläkkeelle ja siirtyväni tekemään jotain muuta. Vastausta tuohon kysymykseen en varmaan koskaan tule saamaan. Tiedän kuitenkin sen, että tämä on mun tapani elää tätä elämää ja juoksu on osa identiteettiäni. Ilman juoksua en olisi minä. 

Birgitta, pirullinen mimmi 😅

Tänään kävin neljättä kertaa Birgitan polulla. Lempäälän alueella kiertävän noin 50 km:n pituisen retkeilyreitin olen nyt tutkinut melko kattavasti ja täytyy sanoa, että ei tuo Birgitta ole yhtään kiltti mimmi vaikka reitistö on todella hyvin merkitty ja reitillä on toinen toistaan hienompia laavuja ja nuotiopaikkoja.  

Polkujuoksijalle reitti tarjoaa teknisen leikkikentän josta kuitenkin on leikki kaukana. Juurakkoa,  kivikkoa ja melko suuriakin korkeuseroja on jopa minun makuuni liikaa. Jos edellä mainitut tekijät eivät haittaa, saa Birgitan poluilla tehtyä loistavan treenin.  Tuolla juokseminen vaatii tasapaino, ketteryyttä, lihasvoimaa ja vahvoja keuhkoja 😅 Tänään lisähaasteen reitille toi loska, joka teki juurista todella liukkaita, eikä ilman pannuja tänään selvitty. Kuvat otettu Siisjärven ja Siisjärven kukkulan suunnilta. 

Lenkin päätteeksi nuotiolla paistetut pitsat oli arjen luksusta. Tuonne varmasti tulee mentyä juoksentelemaan uudelleenkin, koska polut tuolla ei juoksemalla kesken lopu. 

Varjoköykkyri

Nutsin pojat järjestävät tähän aikaan vuodesta Kempeleellä juoksuiloittelun, jossa laskettelurinnettä kiivetään ylös ja toiselta puolelta juostaan alas. Kuullostaa kivalta tavalta viettää pikkujoulua. Harmi vaan ettei noin pitkälle viitsi aina lähteä ajelemaan, mutta ei hätää. TTC: n Polkuparta Juha on jo muutaman kerran kutsunut joukot Varjoköykkyriin Aulangolle. Sinne siis otettiin aamulla suuntia. Kierrettävä reitti on ns Tornilooppi, jossa noustaan Aulankojärven rannasta ylös näkötornille entistä pujottelurinnettä ja tornin ohi lähdetään juoksemaan alamäkeä, joka päättyy taas Aulankojärven rannan tuntumaan. Mittaa kierrokselle tulee n 1300 metriä ja nousua tulee n 73 m. 

Tavoitteena minulla oli ensin juosta marrasputken pakollinen osuus ja sehän meni reilussa kahdessa kierroksessa. Seuraava tavoite oli viihtyä reitillä tunti. Siis tämä homma ei todellakaan ole kivaa ja kyllästyn kiertämiseen yleensä melko pian. Alle tunnissa olin kiertänyt viisi kierrosta ja sekin olisi ihan riittänyt treeniksi. Lähdin kuitenkin Timon ja Sailan mukana jälleen uudelle kierrokselle ja sen jälkeen olikin selvää että verttitonni juostaan tänään eli 14 kierrosta. En edes muista milloin olen viimeksi tämän tyyppistä treeniä tehnyt, varmaan joskus viime talvena ja siihen nähden olen erittäin tyytyväinen, että aikaa tuohon tonniin kului noin 2.5 h. 

Näitä mäkitunkkauksia pitää jatkossa tehdä säännöllisesti ja välillä varioiden portaissa. Treeni vei tänään naisesta voiton.  Kotiin päästyä ja  syötyäni sammuin sohvalle kuin se kuuluisa saunalyhty :D

Phoenix

Viimeisin päivitys on näköjään maaliskuun alulta, maaliskuun lopulla maailma muuttui. Koko loppuvuosi piti suunnitella uusiksi. Suurin pettymys oli tietenkin UTMB:n siirtyminen vuodella eteenpäin. Tosin jo ennen kisaorganisaation virallista ilmoitusta siirrosta olin päässäni luopunut kisasta ja himmannut treeniä. Oli hankalaa miettiä mitä keksii tilalle ja viitsiikö edes kisata mitään kovin kummoista kun ei oikein ollut treenimotivaatiotakaan peruuntumisten vuoksi. Peruuntuneen Karhunkierroksen kisan tilalle kävin toukokuussa kaveriporukalla juoksemassa Oulangalta Rukalle 57 kilometriä ja se sujuikin ilman mitään ongelmia ja hauskaa oli. Yksi ihan parhaista juoksuista. 

Koko kesä meni ilman mitään suurempaa ajatusta kisaamisesta ja sitten loppukesästä kun päähän tuli ajatus osallistua Vaarojen maratonilla 131 km kisaan niin tämän päätöksen jälkeen mursin poluilla juostessani kylkeni ja murtuneen kylkiluun potemisessa menikin sellainen kuusi viikkoa ja Vaarat piti unohtaa :D Onneksi pääkoppani sekoamiselta pelasti muuten luonnossa liikkuminen ja sitä tulikin tehtyä kiitettävästi. Vierailin kesän ja alkusyksyn aikana lähes kymmenessä kansallispuistossa retkeillen. Melontakurssin suoritin heinäkuussa ja se olikin ollut monen vuoden haave. Vesillä aukeaa ihan uudet ulottuvuudet luontoliikkujalle. Riippumattoilusta ja eräilystä onkin tullut rakas harrastus ja sopii rauhoittavana vastapainona polkujuoksulle loistavasti. Retkeillessä ei tarvitse paahtaa kiireellä kaikista hienoista maisemista ohi. 

Lokakuun lopussa pääsin taas mukaan vähän treenitunnelmaankin, mutta motivaatio oli edelleen todella hukassa. Lenkille sai vääntäytyä väkisin ja se tuntui kohtuu raskaalta. Sitten onneksi tuli marraskuu ja päätin osallistua marrasputkeen tavoitteena motivaation palauttaminen ja peruskunnon kohottaminen. Nyt on marraskuun puoliväli ohitettu ja olen jo saavuttanut tavoitteeni. Treenimotivaatio on tapissa, en malttaisi odottaa seuraavaa päivää ja sen tuomia liikunnallisia iloitteluita :D Olen myös aloittanut voimatreenit ja salilla tulee viihdyttyä jo useampana päivänä viikossa. Treenillä pyrin saamaan jalkoihin kimmoisuutta ja taloudellisempaa juoksua voiman kautta. Onnea on työkaverit, jotka jaksavat hikoilla salilla mukana :)

2021 vuoden tavoitteet on kirkkaana mielessä ja kohti niitä mennään levollisin ja luottavaisin mielin. Nyt on sellainen tunne, että on mun vuoro loistaa kaikkien vastoinkäymisten jälkeen :)

Monipuolista tekemistä.

Helmikuun alussa pientä takapakkia tuli vanhan perussairauteni merkeissä ja sen perään iski flunssa. Nämä estivät liikunnan tehokkaasti noin kolmen neljän viikon ajan. Helmikuun lopulla lähdettiin perheen kanssa Kuusamoon ja siellä tuli ulkoiltua lähes puolet vuorokaudesta. Kävin moikkaamassa tietysti vanhaa ystävää Myllykoskea ja sen isosiskoa Kiutaköngästä.

Hiihtelin lasten kanssa mökin viereen tehdyllä ladulla ja kävin Rukan unelmabaanallakin hiihtämässä. Eniten tuli kuitenkin patikoitua tykkylumisilla vaaroilla. Valtavaaran ja Riisitunturin maisemat jaksoivat hämmästyttää. Mäkien kiipeäminen sai hymyn korviin ja olin onnellisimmillani.

Kuntivaaralle hiihto metsäsuksilla oli ehkä kuitenkin henkeäsalpaavin kokemus. Puuterilumella hiihto vaaran laelle auringon laskiessa sai silmät kostumaan. 4.5 km ylämäkeen hiihtoa kävi hyvästä kuntoilustakin ja näkymät ylhäällä oli palkitsevia.

Hiihtoloman jälkeen juoksutreenit on lähtenyt ihan hyvin vauhtiin ja mikä tärkeintä motivaatio treeneihin on huippukorkea. Nyt pitää alkaa lisäämään tehoja ja määriä kesää kohti. Polvikin on ollut yllättävän hyvässä kunnossa. Tänään olin juoksuseurana maratonia juoksevalle ystävälle Minnalle. 16 kilsaa meni tosi nopeasti kun oli paljon puhuttavaa. Minna jatkoi juoksua yksin ja todellakin juoksi itsekseen maratonin. Kova veto. Huomenna pääsen nauttimaan Aulangon poluista pitkiksen verran kahden muun juoksukaverin kanssa. Mahtava juoksuviikonloppu tästä kehkeytyi. 

Piristystä treeneihin

Hämeenlinna ja sen lähialueet on polkujuoksijan taivas ja polkuja täällä riittää. Silti välillä tutut polut alkaa maistumaan puulta. Näin on käynyt välillä itsellekin ja siihen lääkkeeksi olen talven aikana käynyt tutstumassa uusiin polkuihin hieman kotinurkkia kauempana. Tammikuussa käytiin Aitoossa Laipanmaalla juoksemassa Hirvijärven kierros. Hämeenlinna oli tuolloin täysin lumeton ja olikin yllätys, että Pälkäneellä lunta oli ihan kunnolla. Pientä metsäautotietä ajaessa Pihtilammelle auton pohja laahasi lumessa. Jännitysmomentista huolimatta selvittiin starttiin. Maisemat tuolla kierroksella oli ihan kohtalaisen hienot. Tunnelmaa latisti kuitenkin isot hakkuuaukeat. Polku tuolla oli pääsääntöisesti melko teknistä eli jos etsii helppoa juostavaa reittiä ei tuo Laipanmaa ole ensimmäinen vaihtoehto.

Toinen kiva kohde alle tunnin ajolla Hämeenlinnasta on Liesjärven kansallispuisto. Siellä riittäisi tutkittavaa parillekin päivälle. Nyt kävimme juoksemassa Kyynärharjulla ja matkattiin Kasvetisen laavulle. Tuolla polku on välillä todella haastavaa; juurakkoa ja kivikkoa, mutta välillä on helpompaa alustaa ja ilahduttavan paljon pitkospuita. Metsä tuolla on osittain todella vanhaa ja niin paljon sammalta en ole nähnyt oikeastaan missään kuin tuolla Peukalolammin tienoilla (saatoin muistaa paikan väärin). Eksymään ei pääse hyvien reittimerkkien vuoksi.

Helmikuussa kävin myös juoksemassa Janakkalan Kolmilammilla ja se olikin kiva tuttavuus tässä ihan lähellä. Matkaan voisi lähteä Turengistakin ja juosta polkuja pitkin Kiipulan kautta Kolmilammille ja takaisin. Matkaa tälle reitille tulisi noin 30 km. Nyt startattiin Kolmilammin lavalta ja käytiin kääntymässä Helvetinvuorella. Polkuja tuolla alueella on monelle erilaiselle reitille ja nyt saatiin vain esimakua niistä. Suunnittelin jo mielessäni maastopyöräilyreissua Hämeenlinnasta Kolmilammille ja takaisin. Reilun 50 km matka tuosta tulee helposti. Polku tuolla oli helppoa tosin mäkistä. Tuonne on mentävä pian takaisin. 

Viimeisin tutustuminen uusiin polkuihin tapahtui Birgitan polulla. Ehdin käymään vain pienen raapaisun tuolla ja sen perusteella haluan mennä tuonne tutkimusmatkalle uudelleenkin. Polut oli hyvin merkitty. Polku menee monessa kohtaa vesistön vieressä, mikä antaa paljon kaunista katseltavaa, mikäli nyt katseen voi nostaa polusta. Polku tuolla oli nimittäin haastavaa ja juurakkoista. Nyt maa oli jäässä, mutta oli havaittavissa, että sulan aikaan tuolta ei kuivin jaloin selviäisi. Polku kulkee Vuoreksesta Lempäälään saakka ja matkaa tuolle tulee muistaakseni 50 km.

Tänä talvena olen vielä suunnitellut käyväni Isojärven kansallispuistossa ja Sipoonkorvessa. Tosin kyllä nämä kotipolut taas maistuu ihan mukavasti. Kevättä kohti mennään.