Alpit

Alpit

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Valmisteluja ja jännitystä.

Kolme yötä jouluun on.. siis ei enää mitään aikaa. Tänään kävin hakemassa taas kortisonipiikin kantapäähän. Koipi oli edellisen piikin jälkeen jo ihan hyvän tuntuinen, kunnes se suuttui muutamasta hiihtokilometristä. Tai sitten siihen vaikutti pieni flunssanen, mikä iski tiistaina. En enää pysy laskuissa mukana mikä kantapään milloinkin suututtaa. Parempi kun ei sitä edes mieti enää.
Päivä kului hankkiessa viimehetken varusteita. Posti oli tuonut kisaa varten tilaamani sadetakin,  joka osoittautui todella mac in a säkiks. S koko oli kuin purje. Vaihtoon menee, eikä uutta ehdi enää tilata. Otan mukaan viime kesänä hankkimani vettä hylkivän takin. Näillä mennään.
Kisaeväät on nyt hankittu. Tässä kuva kertoo enemmän kuin sanat.



Lisäksi mukaan lähtee maustamatonta urheilujuomaa siltä varalta, että muut juomat alkaa tökkiä.
Sääennuste lupaa aika kovaa hellettä kisapäivälle. +26 voi tuntua näin äkkiseltään raastokeliltä. Suolaa siis varattava mukaan ja kramppeihin varauduttava. Muistuu mieleen Nuuksiossa vaivanneet reisikrampit.. en välittäisi kokea niitä uudelleen. Olen valmistautunut viileämpää keliin ja hankkinut hihallisen paidan ja tänään ostin vielä irtohihat lisälämmikkeeksi. Nyt hihaton toppi vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta. Ainoa huono puoli siinä on se, että olkapäät saattaa kärventyä. Vaikka laittaisin startissa voimakasta aurinkovoidetta se ei riitä koko päivää. Pääasia silti, ettei sada ja ole kylmä.
Nyt olo alkaa olla lievästi sanottuna jännittynyt ja innostunut. Vähän samanlainen kuin ennen Midnight Sun Trail Ultraa. Tämä kisa tulee olemaan tähän astisista rankin korkeuseron vuoksi. Nähtäväksi jää miten siitä selviän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti