Eilen olin onneni kukkuloilla juostessani unelmavauhtia juoksumatolla. Jalat oli ennen treeniä vähän jäykät kyykkytreenistä, enkä halunnu lähteä liukkaalle tielle juoksemaan ja jäykistämään niitä ennestään. Päätin juosta muutaman vedon juoksumatolla.
Juoksin kaksi kilometriä verryteltyä. Jalat tuntui kevyitä ja tuntui kuin olisin liittänyt. Ensimmäinen kilsan veto meni 12.4 km/h. Palautus hölkällä. Toinen kilsan veto meni vauhdilla 14km/h.(4.17 min/km) Kolmas kilsa samaa 14 km/h, mutta kiihtyvänä. Vedon viimeinen 500 metriä meni vauhdilla 14.5 km/h. Viimeisen vedon lopussa sykkeet kävi maksimissa tai ainakin hyvin lähellä. Olin ihan fiiliksissä, enkä edes tuntenut olevani katki treenin jälkeen, joten tein vielä salilla hauistreenin päälle.
Juoksun lopussa oli kantapäässä tuntunut kipua ja kipu tuntui koko illan ikävänä ja kiristävänä.
Aamulla se kaikki hyvä fiilis oli poissa. Kantapää ei kestä astumista ollenkaan. Ei siis ollenkaan. Olen hyppinyt yhdellä jalalla ja otan tukea huonekaluista. Jotakin siellä on revennyt ja pelkään että pahasti. Itkettää ja suututtaa. Minkä vuoksi piti juosta eilen..
Jouduin perumaan Ystävänpäiväjuoksun, mikä piti olla huomenna. Tuntuu, ettei millään ole nyt mitään väliä. Ymmärrän kyllä, että eihän tää mikään maailmanloppu ole, mutta vaakalaudalla on nyt aika paljon. Transgrancanaria! En pidä peruuntumista nyt edes vaihtoehtona. Pikkulapsen lailla kiukuttelen, että mä haluun!! Ei tää voi olla näin vaikeeta. Tuntuu, että juoksussa mennään pettymyksestä toiseen ja vammasta vammaan. Ei voi olla kuin yksi suunta tästä. Ylöspäin perkele!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti