Vielä kymmenen vuotta sitten ei olis tullut kuuloonkaan, että olisin lähtenyt juoksemaan jonkun seurassa saati sitten isommassa porukassa. Olin yksinjuoksija isolla yyllä. Eihän juoksukaveri olisi kuitenkaan juossut samaa tahtia ja miten kamalaa olisi ollut puhua samaan aikaan kun juoksee. Juokseminen oli aikaa itselle ja omille ajatuksille.
Ilmeisesti kymmenessä vuodessa olen saanut tarpeekseni omista ajatuksista. Samperin tylsäähän on kuunnella samoja väsyneitä juttuja vuodesta toiseen.
Tänään yhteislenkillä oli taas niin kivaa. Noista puolitutuista juoksijoita on tullut todella rakkaita ja yhteishenki porukalla on vaan niin mahtava, ettei sitä osaa selittää. Porukalla juostessa aika lentää ja kilometrit kuluu huomaamatta. Juttua riittää, eikä haittaa vaikka juostaisiin välillä sanomatta sanaakaan. Porukka on kuin iso dynamo, siitä saa energiaa mikä riittää pitkään. Samanhenkisten kanssa voi jutella juoksuistaan ilman, että kukaan kyseenalaistaa tai päivittelee. Nykyään mielummin juoksen varsinkin pidemmät lenkit porukassa. Oma lukunsa on ne hullut juoksut, niihin ei yleensä kukaan ilmoittaudu seuraksi jostain syystä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti